Hyvä terveydenhuollon digitalisaatio ei jätä ihmistä yksin – suomalaisten terveyden parantamiseen on yksinkertainen keino

Iso yhteiskunnallinen terveysongelma ratkaistaan oikein ajoitetulla yksilöllisellä terveyspalvelulla ja henkilökohtaisella kohtaamisella. Ihmisen tarpeet huomioiva yksilöllinen palvelupolku tarjoaa yhdeltä luukulta tilanteeseen sopivaa terveydenhuollon palvelua – oikeaan aikaan. Parhaimmillaan polku tarjoaa kanavan myös kokonaisvaltaiseen yksilölliseen valmennukseen, jolla on saatu aikaan pysyviä terveysvaikutuksia.

Hyvä terveyspalvelu on helposti saavutettavaa, oikeanlaista ja oikein ajoitettua -Valistus ja tieto eivät ratkaise yhteiskunnallista terveysongelmaa

Kohonnut stressi, elintapasairaudet, vähäinen uni ja kokonaisvaltaisen elämänhallinnan puute aiheuttavat valtavia kustannuksia yhteiskunnassa ja työpaikoilla. Pelkästään työkyvyttömyyden hinta Suomelle vuodessa on 4 miljardia. Vuodessa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy 18 800 henkilöä, ja työkyvyttömyyseläkettä saa lähes 170 000 henkilöä.

Tutkimusten mukaan jopa 80 % terveydenhuollon kustannuksista aiheutuu kroonisista sairauksista, joista suurin osa on ennaltaehkäistävissä. Näihin sairauksien ja korkeiden stressitasojen aiheuttamiin oireiluihin voidaan vaikuttaa paremmalla elämänhallinnalla ja päivittäisillä elintapavalinnoilla. Jopa 50 % yksilön terveydestä määrittyy päivittäisten rutiinien ja elintapojen pohjalta. Meillä jokaisella on siis paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omaan terveyteen.

Miksi muutosta ei sitten tapahdu? Tutkimustenkin mukaan pelkkä tieto ei riitä muuttamaan käyttäytymistä. Tietoa hyvistä elintavoista on saatavilla enemmän kuin koskaan, mutta muutosta on vaikea toteuttaa pysyvällä tavalla omassa arjessa. Samaan aikaan maailma ja työelämä muuttuvat nopeasti, mikä edellyttää yhä parempia taitoja itsensä johtamiseen ja oman elämän hallintaan.

Oleellista hyvässä terveyspalvelussa on palvelun oikea-aikaisuus ja helppo saavutettavuus. Digitalisaation avulla voidaan tehostaa prosesseja, joilla ihminen ohjataan oikean palvelun pariin. Teknologia ei saa olla kehittämisen itseisarvo, koska terveyden kohentamisen ja sairaanhoidon keskiössä on ihminen. Hyvä digitalisaatio jättääkin enemmän aikaa ihmisten väliseen kohtaamiseen silloin, kun sille on tarve.

Helposti saatavilla oleva yksilöllinen valmennus tuo pysyviä muutoksia terveyteen

Tutkimusten mukaan ihminen pystyy vaikuttamaan omaan terveyteensä pysyvällä tavalla silloin, kun hän saa yksilöllistä ja omaan elämäntilanteeseensa perustuvaa tukea elämänmuutokseen. Ongelmana on ollut, että yksilöllinen tuki ei ole ollut helposti ihmisten ulottuvilla eri puolilla Suomea.

Movendos kehittää terveyttä edistäviä digitaalisia ratkaisuja ja palvelumalleja, joilla ihmisen tarve tuelle tunnistetaan mahdollisimman varhain. Tämän ansiosta ihminen saa joko ennaltaehkäisevää tukea oikeaan aikaan tai juuri hänelle sopivaa sairaudenhoitoa matalalla kynnyksellä yhdeltä luukulta.

Esimerkki yksilöllisestä palvelusta on tietosuojatuin etätapaamisin toteutettava Movendos Health Coaching -terveysvalmennus, jota on hyödynnetty laajasti isoissa suomalaisissa yrityksissä. Tietosuojattujen etätapaamisten ansiosta henkilökohtainen valmentaja on helposti saatavilla osana ihmisen omaa arkea ja sijainnista riippumatta.

Suurimmat tulokset valmennuksissa ovat liittyneen parempaan elämänhallintaan ja alentuneeseen stressiin. Paremman tasapainon myötä tulokset näkyvät terveyden merkittävänä kohenemisena myös ravinnon, liikunnan ja unen osa-alueilla. Hyvät tulokset perustuvat yksilöllisyyteen, kohtaamiseen perustuvaan lähestymistapaan sekä korkeaan sitoutumisasteeseen. 98 % henkilökohtaisen terveysvalmennuksen aloittaneista vie valmennuksen loppuun. Kun muutos lähtee omasta ajattelusta ja elämäntilanteesta, muutos on ollut myös pysyvä, eikä projektimaiseen rutistukseen pohjautuva hetkellinen muutos.

Valmennus toteutetaan arvo- ja ratkaisukeskeisellä coaching-lähestymistavalla, jossa yksilön elämää ja muutostarvetta lähestytään hänen omasta elämäntilanteestaan käsin.

Ihmisen kuunteleminen ja valmentajan esittämät oikeat kysymykset saavat aikaan omia oivalluksia, uusia ajattelumalleja ja toimintatapoja. Nämä muuttavat arjen valintoja ja käyttäytymistä konkreettisesti ja pysyvästi, mitä perinteiset oman elämän ulkopuolelta tulevat ohjeet ja neuvot eivät tee. Myönteinen muutos yhdellä osa-alueella kertautuu usein hyvinä muutoksina myös muilla elämän osa-alueilla, kertoo Movendoksen valmennuspalvelujen johtaja Petteri Paakkunainen.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Arto Leppisaari, arto.leppisaari@movendos.com, 050 5117 305

Asiakkuudet & Viestintä: Paula Mäkeläinen, paula.makelainen@movendos.com, 050 405 9940

Valokuva:

Kuvapankkikuvan kuvaruudulla Movendos Health Coach Päivi Roiha.

http://materials.movendos.com/MHC/valmennusmeneillaan.jpg

Sharing is Caring

Share on linkedin
Jaa | Linkedin
Share on twitter
Jaa | Twitter
Share on facebook
Jaa | Facebook
Close Menu
×
×

Cart

Haluatko kuulla palveluistamme tarkemmin tai onko sinulla tarpeita ja arjen pulmia, joihin kaipaat ratkaisua?

Kerro meille, niin olemme yhteydessä.

Lataa uusin tulosraporttimme

Tässä julkaisussa tuomme esiin yli tuhannen parin viime vuoden aikana toteuttamamme yksilövalmennusohjelman tuloksia ja kokemuksia.